Toimitusketjun hallinta strategisena painopisteenä

Fiskarsin Operations-toimintoon kuuluvat konsernin omat tuotantolaitokset, hankinnat ulkoisilta valmistajilta, logistiikka ja jakelukeskusten toiminta sekä toimitusketjun hallinnan prosessit. Tavoitteena on rakentaa yhteiset, virtaviivaiset prosessit, jotka mahdollistavat asiakaspalvelutason ylläpitämisen mahdollisimman tehokkaasti.

Oma tuotanto keskittyy ydinosaamiseen

Fiskarsilla on useita puutarhatyökaluja valmistavia tuotantolaitoksia. Niistä suurimmat ovat Billnäsin puutarha- ja saksitehdas Suomessa, Slupsk Puolassa sekä Leborgnen tehdas Ranskassa. Lisäksi yhtiöllä on ruukkuja ja muita muovituotteita valmistavat tehtaat Saksassa, Isossa-Britanniassa ja Yhdysvalloissa.

Kodintuotteiden liiketoiminta-alueella Fiskarsilla on Suomessa Iittalan ja Nuutajärven lasitehtaat, Arabian keramiikkatehdas Helsingissä sekä keitto- ja paistoastiatehdas Sorsakoskella. Italiassa yhtiöllä on veitsien ja aterimien valmistukseen erikoistunut tuotantolaitos.

Ulkoilutuotteita valmistetaan omissa tehtaissa Ruotsissa, Yhdysvalloissa ja Kiinassa. Inhan Tehtaat Ähtärissä, Suomessa, keskittyy alumiiniveneiden valmistukseen.

Useilla konsernin tehtailla on pitkä kokemus ja monipuolista osaamista omalla erikoisalallaan. Oman tuotannon rooli korostuu kysyntälähtöisessä toimintamallissa. Näin pystytään takaamaan joustava piensarjatuotanto, joka reagoi nopeastikin asiakkaiden toiveisiin.

Hankintatoimi tehostaa toimintaa

Ulkoiset valmistajat täydentävät Fiskarsin tuotevalikoimaa. Niiden erityisosaamista hyödynnetään tuotteissa, joiden valmistukseen ei ole kapasiteettiä tai teknologiaa tai kun yhdistetään erilaisia uusia materiaaleja. Alihankinnalla saavutetaan myös kustannusetuja. Fiskars pyrkii ulkoisten kumppanien kanssa pitkäaikaisiin yhteistyösuhteisiin, joita arvioidaan kokonaiskustannusten, laadun, toimituskyvyn ja vastuullisuuden perusteella.

Logistiikan ja jakelukeskusten rooli on tärkeä asiakaspalvelun ja toimitusketjun joustavan reagoinnin kannalta.

Legal Notice © Fiskars Corporation