

Yhteiskuntavastuu ulottuu työntekijöistä kulttuuriinSosiaalisella vastuulla on Fiskarsissa syvät juuret. Pitkän historiansa aikana se on toiminut tuotantopaikkakunnillaan niin merkittävänä työllistäjänä kuin kulttuurivaikuttajanakin. Hyvä maine työnantajana ja yrityksenä on tänäänkin hyväksi liiketoiminnalle.Fiskarsin hallitus hyväksyi yhtiötä koskevan eettisen ohjeiston, Code of Conductin vuonna 2008. Sen mukaisesti Fiskars tavoittelee kannattavuutta eettisesti ja sosiaalisesti vastuullisella tavalla. Fiskars haluaa olla kaikissa toimipaikoissaan hyvä yrityskansalainen sekä edistää yleisesti avoimuutta ja hyvää liikemiestapaa. Omien toimintojensa lisäksi Fiskars edistää globaalia oikeudenmukaisuutta kolmannen sektorin järjestöjen kautta. Fiskars osallistuu esimerkiksi Roosa Nauha -kampanjaan valmistamalla vaaleanpunaisia erityistuotteita, joiden tuotoista osa menee eri maiden syöpäjärjestöjen toiminnan tukemiseen. Kulttuurin aarteita tulevia sukupolvia vartenFiskarsilla on läheiset suhteet useisiin kulttuurisiin toimijoihin. Ilmeisimpiä niistä on Fiskarsin käsityöläisten, muotoilijoiden ja taiteilijoiden osuuskunta, jonka näyttelytoimintaa Fiskars tukee vuosittain. Toinen merkittävä yhteistyö- ja tukikohde on Designmuseo. Monet Fiskarsin tuotteista ovat kiistattomia muotoilun merkkiteoksia. Iittalan ja Nuutajärven sekä Arabian museon kokoelmat kuuluvat nykyisin Designmuseon kokoelmiin, minkä ansiosta designin huiput ovat näyttelyiden kautta kaikkien ulottuvilla. | Tutustu Fiskarsin Orange Thumb -yhteisöllisyyshankkeeseen www.projectorangethumb.com |