

Kestävä kehitys näkyy kokonaisuudessa ja yksityiskohdissaFiskarsissa kestävä kehitys nähdään koko toimintaa koskevana periaatteena. Niinpä tuotantoketjua tarkastellaan porras portaalta, tuotteiden valmistusolosuhteista niiden elinkaaren pituuteen ja kierrätettävyyteen asti.Energiamuodot ovat globaalin mittakaavan valintoja, jotka kuitenkin tehdään yleensä paikallisesti. Konserniin kuuluvat Inhan Tehtaat ja Nuutajärven lasitehdas ovat siirtyneet kotimaisen pelletin käyttöön kiinteistöjen lämmityksessä. Puupelletit ovat sekä ympäristöystävällinen että raskasöljyä edullisempi lämmitystapa. Fiskars pyrkii myös vähentämään eri tavoin energiankulutustaan. Vuonna 2008 konsernin kodintuotteiden alueella sitouduttiin toteuttamaan Elinkeinoelämän keskusliiton energiatehokkuussopimuksen tavoitteita. Energiankulutusta pyritään vähentämään kymmenen prosenttia vuoteen 2016 mennessä. Kierrätys otetaan huomioon jo tuotantovaiheessaFiskars on kehittänyt valmistusprosessejaan päästöjen ja jätteiden vähentämiseksi. Hyvin suunnitellut tuotteet eivät tuhlaa raaka-aineita. Tuotantopaikoilla ylijäävä lasi, posliini, muovi ja metalli kerätään uudelleenkäyttöä varten, jolloin kierrätyksen ensimmäinen vaihe tapahtuu jo valmistuksessa. Fiskars valmistaa myös tuotteita kierrätysmateriaaleista.Ennen uusien tuotteiden ja prosessien käyttöönottoa arvioidaan niiden ympäristö-, terveys- ja turvallisuusnäkökohdat. Lähtökohtana on, ettei ympäristöön pääse haitallisia aineita, oli kyse valmistuksesta, varastoinnista tai hävittämisestä. Vastuullista metsäomaisuuden hoitoaFiskarsin omistamat metsäalueet on sertifioitu PEFC-järjestelmän mukaisesti ja osalle niistä on myönnetty FSC-sertifikaatti. Talousmetsiä hoidetaan perinteisillä kestävillä tavoilla. Kymmenen prosenttia yhtiön maista on mukana erilaisissa luonnonsuojeluohjelmissa. Lisäksi Fiskars toteuttaa vapaaehtoisten suojeluohjelmien tavoitteita, kuten rantojen luonnonvaraista suojelua. | Tiesitkö, että Fiskarsin keitto- ja paistoastiatehtaalle Sorsakoskella myönnettiin ISO 14001 -sertifikaatti vuonna 2008? |