

Keskeiset riskitAsiakassuhteet ja kuluttajakysyntäFiskars valmistaa ja myy kuluttajille suunnattuja tuotteita. Yleisen taloudellisen tilanteen ja kulutuskysynnän heikentymisellä Fiskarsille tärkeillä markkinoilla Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa saattaa olla negatiivinen vaikutus yhtiön liikevaihtoon ja kannattavuuteen. Fiskarsin tuotteita myydään oman organisaation, myyntiedustajien ja jakelijoiden kautta tukku- ja vähittäisliikkeille sekä suoraan omien liikkeiden kautta kuluttajille. Myynti yksittäisille suurasiakkaille on osassa toimintaa hyvin tärkeää. Joidenkin suurten asiakkaiden myyntivalikoimaa ja toimittajavalintoja koskevat päätökset tehdään kerran vuodessa. Useamman suurasiakkaan menettäminen tai vakava häiriö erikoistuneen jakelukanavan toiminnassa voi vaikuttaa konsernin toimintaan ja tulokseen negatiivisesti. Yhdenkään Fiskarsin asiakkaan osuus kokonaismyynnistä ei ollut yli 10 % vuonna 2009. Toimitusketju Fiskars on kehittänyt toimintaansa niin, että se käyttää tuotteidensa valmistukseen aiempaa enemmän alihankkijoita ja yhteistyökumppaneita. Oman tuotannon osuus on laskenut, ja yhtiön riippuvuus toimitusketjusta on lisääntynyt. Toimitusketjun hallinta muodostaa sekä ohjaus- että saatavuusriskin, sillä merkittävä osa eri tuotteiden myynnistä on sesonkiluonteista ja hankintoja tehdään maantieteellisesti kaukaisista maista. Ulkoistettuun tuotantoon liittyvä riskienhallinta ja tuotteiden oikean saatavuuden varmistaminen ovat yhtiössä jatkuvan kehittämisen kohteita.ToimitusketjuFiskars on kehittänyt toimintaansa niin, että se käyttää tuotteidensa valmistukseen aiempaa enemmän alihankkijoita ja yhteistyökumppaneita. Oman tuotannon osuus on laskenut, ja yhtiön riippuvuus toimitusketjusta on lisääntynyt. Toimitusketjun hallinta muodostaa sekä ohjaus- että saatavuusriskin, sillä merkittävä osa eri tuotteiden myynnistä on sesonkiluonteista ja hankintoja tehdään maantieteellisesti kaukaisista maista. Ulkoistettuun tuotantoon liittyvä riskienhallinta ja tuotteiden oikean saatavuuden varmistaminen ovat yhtiössä jatkuvan kehittämisen kohteitaRaaka-aineetFiskarsin tuotteita valmistetaan monista raaka-aineista, joista tärkeimpiä ovat teräs, alumiini ja muovi. Äkillisillä muutoksilla raaka-aineiden tai energian hinnoissa saattaa olla vaikutusta konsernin toiminnan tulokseen. Fiskars käyttää pitkäaikaisia hankintasopimuksia raaka-aineiden ostoissa. Eniten sähköä käyttävät tuotantolaitokset ovat Suomessa varautuneet sähkön hintavaihteluihin osallistumalla erityiseen sähkönostoyhteistoimintaan.InnovaatiotLiiketoiminnan kasvu perustuu merkittäviltä osin Fiskarsin kykyyn kehittää ja kaupallistaa jatkuvasti uusia tuotteita ja tuoteparannuksia, jotka vastaavat kuluttajien odotuksiin odotuksiin. Tärkeää on muotoilun ja innovaation yhdistäminen tutkimus- ja tuotekehitystoimintaan ja tekniseen osaamiseen siten, että uudet tuotteet saadaan nopeasti markkinoille.Tavaramerkit ja maineFiskarsilla on hallinnassaan joukko maailmanlaajuisesti ja paikallisesti tunnettuja tavaramerkkejä ja brändejä. Tapahtumalla, joka vaikuttaa negatiivisesti kuluttajien luottamukseen tai tavaramerkin saatavuuteen, on myös vaikutus konsernin liiketoimiin. Fiskars seuraa tarkasti brändiensä menestystä ja ryhtyy aina tarpeen tullen toimiin suojellakseen tavaramerkkiensä arvoa.Sää ja kausivaihtelutSää vaikuttaa joidenkin Fiskarsin tuotteiden kysyntään, kuten puutarhatyökalujen kysyntään keväällä. Tilastollisesti normaalista poikkeavat olosuhteet voivat vaikuttaa kausituotteiden myyntiin negatiivisesti. Konserniin kuuluvien kodintuotteiden myynti painottuu voimakkaasti vuoden viimeiselle neljännekselle. Mahdolliset ongelmat tuotteiden saatavuudessa tai kysynnässä viimeisen vuosineljänneksen aikana saattavat vaikuttaa merkittävästi koko tilikauden tulokseen.YmpäristöKonsernin tuotantotoiminta on luonteeltaan enimmäkseen sellaista, johon ei liity merkittäviä ympäristöriskejä. Tuotantolaitoksilla on voimassaolevat ympäristöluvat, jotka määrittelevät tuotantotoiminnan ympäristövaikutusten ylärajat. Yleisten ympäristömääräysten muuttuminen voi vaikuttaa voimassa oleviin ympäristölupiin. Muuttuviin säännöksiin sopeutuminen voi edellyttää nykyisten tuotantomenetelmien muuttamista tai investointeja uusiin laitteisiin. Tämä voi aiheuttaa lisäkustannuksia vanhemmilla tuotantolaitoksilla.Eläkkeet ja muut vastuutMuutokset osakemarkkinoilla, korkotasossa ja odotetun eliniän pituudessa eräissä etuuspohjaisissa eläkejärjestelmissä saattavat kasvattaa yhtiön eläkevastuita. Fiskarsin etuuspohjaisiin ("defined benefit") eläkeohjelmiin liittyvät eläkevastuut ovat kuitenkin vähäisiä, eikä niihin liittyvää riskiä pidetä merkittävänä.OsakkuusyhtiöFiskarsilla on huomattava sijoitus osakkuusyhtiö Wärtsilä Oyj Abp:ssä. Suuret muutokset osakehinnoissa, Wärtsilän kannattavuudessa tai sen osingonmaksukyvyssä saattavat vaikuttaa Fiskarsiin merkittävästi. |