Hallitus

Yhtiöjärjestyksen mukaan hallitukseen kuuluu vähintään 5 ja enintään 9 jäsentä. Hallituksen jäsenten toimikausi kestää valintaa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka. Hallitus valitsee keskuudestaan puheenjohtajan.

Hallituksen tehtävät ja työjärjestys

Fiskarsin hallituksen tehtävänä on yhtiön johtaminen lainsäädännön, viranomaismääräysten, yhtiöjärjestyksen ja yhtiökokouksen tekemien päätösten mukaisesti.

Hallituksen hyväksymän työjärjestyksen mukaan hallitus huolehtii yhtiön hallinnosta ja toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä sekä vahvistaa yhtiön liiketoimintastrategian ja budjetin. Lisäksi hallitus valvoo yhtiön vakavaraisuutta, kannattavuutta ja maksuvalmiutta sekä yhtiön johtoa. Hallitus hyväksyy yhtiön riskienhallinnan periaatteet, vastaa tilinpäätöksen valmistelusta, vahvistaa rahoituspolitiikan sekä päättää yhtiön toimialan puitteissa toimista, jotka yhtiön toiminnan laajuus ja laatu huomioon ottaen ovat epätavallisia tai laajakantoisia, elleivät ne kuulu yhtiökokouksen toimivaltaan.

Hallitus nimittää toimitusjohtajan ja hyväksyy tämän johtajasopimuksen ehdot ja muun palkitsemisen. Hallitus nimittää yhtiön johtoryhmän jäsenet, muun johtajiston ja sisäisen tarkastuksen päällikön sekä hyväksyy heidän palkkansa ja muun palkitsemisen sekä päättää konsernin palkitsemisjärjestelmän perusteet ja muut laajakantoiset henkilöstöasiat. Hallitus käsittelee lisäksi tytäryhtiöiden hallitusten jäsenten nimittämisasiat. Hallitus päättää myös hallituksen valiokuntien asettamisesta ja niiden jäsenistä. Valiokuntien tehtävänä on valmistella hallituksen kokouksissa päätettäväksi tulevia asioita. Lisäksi hallitus arvioi säännöllisesti omaa toimintaansa ja yhteistyötä johdon kanssa.

Hallitus vuonna 2009

Varsinainen yhtiökokous valitsi 16.3.2009 hallitukseen yhdeksän jäsentä. Hallituksen puheenjohtajana toimii Kaj-Gustaf Bergh ja varapuheenjohtajina Alexander Ehrnrooth ja Paul Ehrnrooth. Muut hallituksen jäsenet ovat Ralf Böer, Ilona Ervasti-Vaintola, Gustaf Gripenberg, Karl Grotenfelt, Karsten Slotte ja Jukka Suominen. Kukaan hallituksen jäsenistä ei ole yhtiön palveluksessa.

Hallitus kokoontui vuoden 2009 aikana 16 kertaa. Jäsenten keskimääräinen osallistuminen hallituksen kokouksiin oli 90 %.

Kaikki hallituksen jäsenet ovat yhtiöstä riippumattomia. Hallituksen jäsenistä Kaj-Gustaf Bergh, Ralf Böer, Ilona Ervasti-Vaintola, Gustaf Gripenberg, Karl Grotenfelt, Karsten Slotte ja Jukka Suominen ovat riippumattomia osakkeenomistajista.

Hallitus vuonna 2010

Varsinainen yhtiökokous valitsi 16.3.2010 hallitukseen yhdeksän jäsentä. Hallituksen puheenjohtajana toimii Kaj-Gustaf Bergh ja varapuheenjohtajina Alexander Ehrnrooth ja Paul Ehrnrooth. Muut hallituksen jäsenet ovat Ralf Böer, Gustaf Gripenberg, Karsten Slotte, Jukka Suominen, Ingrid Jonasson Blank ja Louise Fromond. Kukaan hallituksen jäsenistä ei ole yhtiön palveluksessa.

Kaikki hallituksen jäsenet ovat yhtiöstä riippumattomia. Hallituksen jäsenistä Kaj-Gustaf Bergh, Ralf Böer, Gustaf Gripenberg, Karsten Slotte, Jukka Suominen ja Ingrid Jonasson Blank ovat riippumattomia osakkeenomistajista.

Legal Notice © Fiskars Corporation